lauantai 22. joulukuuta 2012

Veneen lattian vaihtaminen alkaa.

Huonokuntoisen lattialevyn alta paljastui mädäntyneet runkopuut, jotka vaihoin uusiin järeämpiin ja kyllästettyihin. Vanhat puut otin kuidun sisältä pois, vanhan kuidun yläpuolelle sahattuani puukkosahalla loven koko matkalle. Varovainen levittäminen ja puun repiminen laminoinnista irti. Sahasin ja siistin laminoinnin siten, että lattiassa olivat valmiina "kourut", joihin runkopuut pystyi upottamaan ja jonne oli helppo valuttaa hartsia ennen runkopuiden asentamista ja laminointia kiinni. Kyllästetyt puut sitten laminoin kauttaaltaan irtona pariin kertaan ennen kokoamista, laminoin myös sahauspinnat huolella. Pilssin pohjaan laitoin kaksi-kolme ylimääräistä mattokerrosta lisäjäykkyyttä ja karilleajoa ajatellen kauttaaltaan, sekä rissasin huolella matot kiinni. Uusi lattiavaneri tuli tehtyä 1" filmivanerista, jonka leikkauspinnat laminoin kahteen kertaan ja käsittelin vielä topcoatilla, ennen laminoimista kiinni. Samalla topcoatilla maalasin koko pilssitilankin.

Muokataan juttua sen verran, että lisätään aihe: Kaksi vuotta myöhemmin.
Monet veneessä käyneet, sekä myös katsastaja ihmetteli lattian "jämäkkyyttä". Tämä kun ei jousta jalkojen alla yhtään!
Tarkistusluukuista katsomalla ei näy missään kosteutta pisaraakaan, eikä tietenkään laminointien irtoamisia -> Onnistunut remppa...

Topcoat-käsitelty








Runko yhdellä matolla laminoitu kiinni. Huomaa vasemmalla noin 10cm. leveä laminoitu jäykiste. Nyt uusi lattialevy makaa jäykisteen, sekä rungon päällä. Alkuperäinen lattia oli laminoitu vain pohjaan kiinni, sekä parilla ruuvilla rungossa kiinni...On muuten valmiina paljon tukevampi...

Laminointivaiheessa...Huomaa myös pilssitilan uusi vahvistuslaminointi. Nyt on paksuutta pohjallakin...


Irtaallaan laminointi menossa



Vanha ja uusi runkopuu vierekkäin.

Vanha ja uusi runkopuu vierekkäin..

"Seppä" työssään


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti