lauantai 22. joulukuuta 2012

Veneen verhoilu ja kalusterungot uusiksi, sekä pitkäikäisimmiksi.

Tuli Elokuussa myös raaputeltua loput kontaktiliimat seiniltä pois ja maalattua kabiinin kalusterungot (hopealla) epoksimaalilla, sekä seuraavan vuoden Maaliskuussa ulkotilan kalusteet (mustalla) topcoatilla...Maalin alla on pari laminointikerrosta, sekä saumoissa kolme kerrosta. Maalaus lähinnä ulkonäkösyistä, mutta eipähän kalusteet ihan heti ala mätänemään alkuperäisten tavoin :)
Uusi turkis on liimattu seiniin Bostikin A3-liimalla, haju oli aivan hirveä ja kaasunaamaria piti käyttää, jonkin ajan kuluttua haju tuli maskin läpi ja (laadukas) maski oli uusittava...

Turkista meni noin 20m2 sisätiloihin, avotilaan reilu 5m2 ja nahkaa meni kaikkinensa noin 20m2

Kaikki kankaat leikattiin muotoon ja tämän jälkeen liimattiin isoina kokonaisuuksina kiinni saumakohtien välttämiseksi. Kaikki nahkat käsittelin myös hoitoaineella, niin nahkat saa elinaikaa heti reilusti enemmän. Kuvissa ei myöskään näy se, että kävin läpi kaikki levyn reunat kahteen kertaan ilmastointiteipillä, ennen nahkan singuttamista päälle. Nyt ei levyn reuna pääse kuluttamaan/ kurttaamaan nahkaa, kun alla on liukas säälle tunteeton ilmastointiteippi.

Liimaa turkiksien liimaamiseen meni noin 7L.
Kuvassa näkyvät läpivientien letkut on "heittämällä" paikoillaan, jokaisessa on "joutsenkaula" sisääntulvimisen estämiseksi...


Avotilan L-Sohvan runko kertaalleen harsilla kyllästettynä ja saumat kolmeen kertaan. Odottelemassa verhoilua ja istuinlevyä
Istuinosan teko lähtemässä käyntiin

Parit ääriviivat jo piirretty

Nyt on jo kulmat, sekä ylitykset laskettu/ piirretty

Ensimmäinen "vedos"

Lopullinen muoto, huomaa myös valmistunut pöytätaso kolmen tölkin upotuksineen :)

Istuinosan turhan liikahtelun ratkaisin tekemällä parista 4mm. ylijäämä Hst-palasta "lukkolevyt". Vielä etupuolelle arkun salpalukot, niin siinäpä on näppärä ja lukittu tila jollekin tavaralle...

Takana lukitus hoituu Hst-pultein, jotka saa nostamalla pois, kunhan ensin on otettu pöytätaso edestä pois. Munalukko pitää etupuolella huolen siitä, että istuinosaa ei saa irti ennenkuin lukko on avattu.

Parilla pultilla kiinni, asennusliima välissa ja kaksi lasikuitumattokerrosta pitänee levyt paikoillaan...
Istuin edestäpäin, tummat täplät/ tumma sumu on lakkaa, jota käytin puuosiin. Tämä levy oli silloin lakkausalustana. Kaksi aikuista mahtuu istumaan vierekkäin. Nurkissa kyllästetty 2*2", kuten sohvassakin ja liima välissä. Ruuveina haponkestävät, niinkuin muuallakin on käytetty. Istuinosa lähtee nostamalla pois ja "eläminen" on saatu kuriin ruuvaamalla sisäpuolelle koko matkalle 2*2"...Voi olla että teen tästäkin lukittavan.

Istuin sivusta

Porasin sivuseinän puolelle näkymättömiin pari ilmanvaihtoreikää l-sohvan tapaan, niin kosteus pääsee pois ja ilma vaihtumaan. Vielä laminointi koko rungolle, niin homma bueno ja verhoiluja vaille valmis.
Kalusteliikkeestä ostetut "kovat"vaahtomuovipatjat,  päällinen lähti heti pois ja muotoonleikkaus sai alkaa. Vaahtomuovit liimasin spraykontaktiliimalla puuosiin kiinni, niin verhoilutyö helpottuu...4 patjaa meni kaikenkaikkiaan istuinosiin ja täysmittaisista ylijäämistä tuli selkänojat.

Silloin kun puhutaan verhoilusta, on hyvä pyytää apuvoimia :)

Karkeavedokset. Yksi patja oli erivärinen, mutta kaikki arvot olivat identtisiä muiden patjojen kanssa...
Rungot laminoin kauttaaltaan ja laminoinnin päälle sitten topcoat. Saumat laminoitu 3-kertaan, vaakapinnat kahteen ja saumoissa(leikkuupinnoissa) epoksi laminoinnin päällä, sitten topcoat. Enää ei vety ainakaan ihan heti puuosat!...

Epoksilla käsitellyt istuinosat/ kolmiopedin osat...
Kuskin penkin päällystäminen menossa. Näkyvillä olevat päällystämättömät osat tulevat nahkasta. Turkikset liimattu kahdesta isosta palasta.

L-sohvan päällystäminen menossa...Näkyvillä olevat päällystämättömät kohdat tulevat nahkasta. Turkis liimattu yhdestä isosta palasta saumojen minimoimiseksi.




Epoksi vedetty laminoinnin päälle

Epoksi vedetty laminoinnin päälle

Jokainen levy on turvassa kosteudelta...






Apuri vauhdissa mittomassa kankaita...

Nahkarulla odottaa laittoa ja autotallia hieman siivottu...

2X3m kevytpeite levitettynä imuroidun lattian päälle, että nahka pysyy siistinä... Kolmiopedin toinen puoli saamassa uutta kuosia..

Paineilmanitoja oli aivan verraton kapistus nahkoja niitatessa...

Niittirivi

Valmista...

Kolmiopeti päällystettynä ja taustalla sohvan istuinosa, sekä avotilan sivupaneeli loppusilausta vailla...Ompelukone kaivettu esiin arkistosta, että saa tarvittavat saumat ommeltua...

Karkeasovitusta...

Käsittelin kaikki nahkat kyllästeellä kahteen kertaan, niin nahkoille tulee lisää elinvuosia....Hätävarjelun liioittelua, kun nahkat olivat jo tehtaalla käsitelty, mutta ei vara venettä kaada...


Karkeavedos kuskinsohvasta...Vielä on rypyt siistimättä ja vaahtomuovi "pieksämättä" paikoilleen...
Kulmasohvan selkänojan nahkojen sovitusta...






Nämä kaikki istuinosat+ ulkotilan rungot ovat vielä "heittämällä" kuvissa paikoillaan ja lopulliset kuvat tulevat sitten, kun lattiamatot, pöydät, jne on kiinnitetty. Muutos kuitenkin alkuperäisiin melkoinen jo tässä vaiheessa...
Sängynpääty valmistui samasta vesivanerista, kuin lattialevykin. Pehmusteena 1cm solumuovi, joka myös toimii äänieristeenäkin.


Valmis sängynpääty, vielä pitää kankaat höyrypestä ympäriinsä, irroittaa pääty ja pestä lattiakin. Sängynpäädyn takana on täysleveä, eli 160cm hyllytila syvyydeltään noin 10cm ja korkeudeltaan 5cm. Jalkopäätyyn tein noin 25cm syvän täysleveän hyllyn vaatteille, jne...Sängynpäädyn ylle tuohon taakse saattaa tulla peili
ja ledinauha päädyn taakse heijastamaan epäsuoraa valoa, mutta tämä sit joskus...

Verhot tehty ja alumiinilistoja uupuu. Pesemättä vielä paikat...

Tälle näyttää nyt. Siivoamatta vielä ja portaista/ muualtakin puuttuu alumiinilistoja.

Imuroitu, mutta luutuamatta/ höyrypesemättä ja listoituksia uupuu.

Luutu saisi vielä heilahdella, sekä höyrypesuri...Huono kamera, kun aina tahtoi tulla kuviin virheitä, vaikka mitä teki...

Ruokailuryhmä, viimesilauksia vailla...

Nyt se viimesilaus ja listoitus vielä tehdä...







Aikalailla valmista...

Tuossa säilyy kätevästi käsien ulottuvilla "työkalut", siistimättä ja pesemättä...

Wc, pesemättä....

Wc, kuten näkyy vielä on likaista...

Puunata pitäs...



4 kommenttia:

  1. Hei, mielenkiinnolla katsellut näitä sun eri työvaiheita,kun itsekin innostunut rakentamaan omaa baylineriä, olisin kysynyt että onko tuo sinun käyttämä harmaa ns. karvainen kangas paksua vai onko se sellaista ohutta,jotain tuollaista olisin kaipaillut omankin veneen lattiaan. -Vellu-

    VastaaPoista
  2. Moi. Tuo harmaa kangas on sellaista vajaa~1cm pitkällä karvalla olevaa kangasta. Materiaalina kevyt ja palonkestävä. Karvan alla on sellainen melkein läpinäkyvä "peruskangas". Tämä on pysynyt paremmin kiinni kuin alkuperäinen kangas, joka oli jäykempää ja huonommalla liimalla asennettu. Kestää myös nojailun kangasta vasten, eikä irtoile/ repeile. Kerrohan millainen projekti sinulla on meneillään!

    VastaaPoista
  3. Moi. Siisin näköistä Mistä firmasta hommasit kankaat?

    VastaaPoista